AAAAAAAAAAAAAAAAHHHHHHHHHHHHHHHHHH!
Huudan itseni kappaleiksi. En saa mennä takaisin, en saa mennä hänen luokseen. Ei ei ei ei. Hän ei saa enää satuttaa minua. En saa enää ikävöidä häntä. Minä, kaukana hartaasta ja uskovasta kristitystä, rukoilen jumalaa että rakkauteni häneen kuivuisi. Etten enää tuntisi mitään.
Sinä iltana kun sormus katosi, rukoilin ensimmäistä kertaa. Eikä se auttanut. paitsi että sormus löytyi. Ja jo seuraavana päivänä kaikki rakkaimmat esineeni iskeytyivät sirpaleiksi lattiaan, kumarruin suojelevasti ja rajusti itkien viimeisten ehjien koriste-esineitteni yläpuolelle, rukoilin häntä säästämään edes ne. Ja sitten hän repi kiiltokuvani. Keijuni, enkelini, perhoseni. Sain korvapuusteja ja vaatteet lensivät kumaralle painunutta selkääni vasten. Pakkaa, häivy, huora.
Tappaisi minut jo.
Sen sijaan hän heltyy. Jää. älä lähde, en anna sinun lähteä. Mutta minä en uskalla enää jäädä.
Tiedän, mitä ajattelette. Mutta ei hän ole sellainen. Hän on hyvä kiltti hellä rakastava hauska herttainen huomaava. Hän on kaikkea mitä tarvitsen. Hän on minun valoni ja toivoni ja iloni, hän on minun maailmani keskipiste ja sen kasassa pitävä voima. Hän on turvani, kotini, haaveeni. Minulla ei ole mitään ilman häntä. Ja hän on tehnyt eteeni enemmän kuin kukaan olisi osannut odottaa. Kun sairaalat eivät enää halunneet minua riesakseen, hän otti minut luokseen, harjasi pitkiä hiuksiani, laittoi ruokaa, vei minua sinne ja tänne ja rakasti enemmän kuin kukaan. Hänen avullaan paranin syömishäiriöstä, lopetin viiltelyn, rauhoittavien käytön. En tiedä kuka tuo poika on, joka huutaa ja paiskoo tavaroita, en tunne häntä.
En itse hyväksy minkäänlaista fyysistä toiseen kajoamista enkä edes tavaroiden paiskomista, mutta toisaalta mulle jäin hiukan epäselväksi tosta kuvauksesta mitkä seikat tohon tilanteeseen oli johtanu. Ei sikäli, että se mitään oikeuttaisi, mutta joissain äärimmäisissä tilanteissa, jos saisin selville jotain oikein hirveää, voisin ehkä itsekin kuvitella menettäväni itsehillintäni tavalla jota katuisin katkerasti jälkeenpäin. Vain sä tiedät mitä tapahtui, ja josko tää käytös jotain joka toistuu. Voimia!
VastaaPoistase se ongelma onkin, kun syyt hänen käytökselleen oli aivan liian heppoisia. en tehnyt mitään moraalitonta, väärää, ilmoitin vain lähteväni koska asiat eivät voi enää jatkua niin riitaisesti. kiitos kommenteistasi, ja voimia itsellesi..
VastaaPoistaNiin, liian voimakkaalta tuo reaktio vaikuttaa. Vaikka toisaalta ymmärrän että jos suhteeseen panostaa itsensä kokonaan niin toisen lähteminen on tosi kova paikka. Varsinkin kun te ilmeisesti olitte vasta muuttaneet yhteenkin ja suunnittelitte tulevaisuutta. Sä puhuit kirjoituksessasi siitä miten paljon hän on tehnyt ja uhrannut vuoksesi. Voisiko olla että juuri sen takia hän koki tulleensa jotenkin petetyksi tai huiputetuksi, kun sä päätitkin lähteä pois.... ja se raivo ja pettymys siitä sitten purkautui noin voimakkaasti?
VastaaPoistaEn osaa muuta sanoa kuin että ehkä teidän kahden pitäisi kuitenkin puhua tapahtuneesta, jatkoitte sitten yhdessä tai ette.
Hän on varmasti kaikkea tuota hyvää mitä kirjoitit, mutta silti se ei oikeuta tuollaiseen käytökseen. Minusta hän kuulostaa MYÖS manipuloivalta, epävakaalta, hallitsevalta ja tiukkapipoiselta. Mieti, haluatko ajautua sellaiseen tilaan, josta pmmp:n joku raja kertoo? Oletko varma ettei hän ole sinun uusi veitsesi ja uusi anoreksiasi? Paras ystävä, jota tarvitset vahingoittaan itseäsi? Toivottavasti en kuulota liian julmalta, olet mulle tärkeä ja haluan et oot onnellinen ja turvassa!
VastaaPoistamissä sä oikein olet?? :(
VastaaPoista